Kuvia ja uudistusta 09/21/2009
Lisäsin puuttuvat esittelykuvat sekä mainioita otoksia Pispalan leiristä; kiitokset jälleen Tualle. Aloitin samalla gallerian uudistamisen. Uudistus ei ole vielä valmis, joten ei kannata hikeentyä aivan heti jos se vaikuttaakin vähän epämääräiseltä. Tarkoitus on uudistaa myös ulkoasua, kunhan kilpailut hiipivät vähän lähemmäksi. Tosiaan, eihän niihin loppujen lopuksi ole enää kovin montaa viikkoa. Uudet kuvat 09/07/2009
Luistelijoiden uudet kuvat on nyt lisätty Joukkue-kohtaan. Tarkoituksena on muutenkin päivitellä sivuja tulevien viikkojen kuluessa, mutta tällä kertaa tyydyn vain toteamaan, että joukkueen valmennustiimiin on tullut kaivattua lisäystä. Uusi joukkue - sinustako sen valmentaja? 05/19/2009
Ice Fusion on aloittanut kevättreeninsä aivan uudella innolla. Joukkueen kokoonpanosta voin kertoa sen verran, että muutokset ovat varsin vähäisiä. Uusi nimilista päivitetään näille sivuille heti, kun se ehtii allekirjoittaneelle asti. Kausi 2009-2010 04/04/2009
Ensi kaudella seurassamme on kolme muodostelmaluistelujoukkuetta eli SM-juniorit, minorit ja tulokkaat. Ice Fusion jatkaa siis kilpailemista samassa sarjassa. Jos olet kiinnostunut luistelemaan IFK:ssa, ota yhteyttä valmentajaamme Hanna Rouhiaiseen (p. 0468103384). Varsinaista testijäätä ei järjestetä. Kevätnäytös 03/25/2009
Tässä vielä tarkemmat tiedot KuLS:n tämän vuoden kevätnäytöksen ajankohdasta ja lipuista: SM-kisat ja loppukausi 03/22/2009
Pahoitteluni, päivitykset ovat jääneet viime aikoina vähän vähemmälle. Ice Fuison sijoittui siis kilpailukauden päättäneissä SM-kilpailuissa yhdeksänneksi. Molempiin ohjelmiin mahtui harmittavia virheitä, vaikka yleisilme edellisiin kilpailuihin nähden olikin parantunut huomattavasti. SM-kilpailut lähestyvät 03/03/2009
Ice Fusionin kauden päättävät SM-kilpailut lähestyvät vinhaa vauhtia. Tämän viikon perjantaina ja lauantaina eli 6.-7.3. ratkeavat Helsingin jäähallissa maan parhaat joukkueet vuonna 2009. Kilpailut järjestää HSK. 2. valintakisat 12/15/2008
IFK ei näyttänyt parasta osaamistaan viime viikonlopun kisoissa Espoossa. Molempiin ohjelmiin mahtui paljon virheitä, eivätkä pisteet nousseet toivotulle tasolle. Kisat lähestyy 11/24/2008
Muutaman viikon päästä kisataan taas. Tämän kauden toiset valintakisat pidetään Espoon LänsiAuto Areenalla 13.-14.12.2008. Järjestäjänä toimii HTK. Tästäkin kilpailusta on luvassa jälkilähetykset Urheilukanavalla. Uutta 11/05/2008
Yhtä vaille koko joukkueen kuvat on nyt päivitetty. Galleriaan on myös lisätty muutama kuva kisoista. Toivon mukaan niitä saadaan vielä lisää lähiviikkojen aikana. |